Ei jooga takaa kivutonta elämää.

Astangajoogan ensimmäinen asentosarja on nimeltään Yoga Chikitsa, joka tarkoittaa joogaterapiaa.

Astangajooga mielletään vaikeaksi, voimaa vaativaksi ja akrobaattiseksi suuntaukseksi, joka ei sovi kaikille. Totta ja ei. Jos kehossa on paljon epätasapainoa ja sairautta, metodin noudattaminen vaatii mieleltä paljon sopeutumiskykyä ja nöyrtymistä. Jos taas keho on valmiiksi vahva ja akrobaattiset kyvyt syntymälahjaksi saatua, on haasteena mielen kiihtyminen ja ylpeyden kasvaminen. Jokaisella on siis omat haasteensa.

Astangajoogan terapeuttisuuden oivaltaminen on kuitenkin aarre jota kannattaa etsiä. Siinä vaiheessa kun hengitys kulkee katkeamatta ja linjaukset ovat kutakuinkin tiedossa saapuu tila, joka vie helposti mennessään - ja silloin(kin) olisi tärkeä palata takaisin kehoon. Jos takareittä repii vihlova kipu, tai jos hartiat nousevat korviin ja silmissä alkaa sumeta, on kiusantekoa jatkaa liikettä vielä pidemmälle, vaikka kuinka flow yrittäisi viedä ja tukahduttaa kehon viestit. Mieli hakee sitä, mistä luulee onnen löytyvän.

Ja muistutukseksi: pidempään harjoitelleille tulee pidempiä vaivoja. Mitä syvemmälle kehoon mennään, sitä syvemmältä kaivetaan. Vanhoja, jo unohtuneita asioita. Ehkä se on hyvä sanoa taas kerran ääneen, ei jooga takaa kivutonta elämää. Joogaa verrataan usein sipulin kuorimiseen, kerros kerrokselta itketetään kuoria pois. Ja jos jossain kohdassa on mustaa, se luultavasti löytyy sieltä sisemmältäkin kuorelta. Ehkä pahempana, joskus lievempänä.

'Terapeuttisuus edellä.' sanoi opettajani Susanna viime sunnuntaina minulle. Niin juuri. Se mitä voin tehdä, on hoitaa kehoani. Tuntea missä kipu on ja toimia niin että en satuta itseäni lisää - toimia toisin kuin ennen. Olla ja edetä, siinä kivun ja helppouden välisellä ohuella nuoralla.