Katse

Länsimainen tiede selittää näkemistä näköaistilla; valon heijastumisella silmän verkkokalvolle ja tästä eteenpäin aivoihin, joissa muodostuu kuva.

Joogafilosofian lähtökohta on toisinpäin. Sisältä ulos. Mielemme on yhteydessä näköaistiin ja keräämme aistihavaintoja mielemme johdattamina. Tämän ajatuksen tueksi löytyy monta pohdittavaa kysymystä: miksi jokainen näkee asiat eri tavalla? Miksi emme näe kaikkea näkökentässämme olevaa?

Voimme nähdä vain sen verran mihin tietoisuutemme riittää.

Katseen kohdistaminen joogaharjoituksen aikana on tärkeää ja tarkoin määriteltyä. Katseen kohdistamisen paikkoja kutsutaan dhristeiksi ja näitä ovat yleisimpänä oma nenänpää, sormenpäät, kulmakarvojen väli, napa, sivuille tai ylöspäin katsominen.

Kun tietoisesti käytämme länsimaista tiedettä ja hallitsemme katseemme, vähennämme asitihavaintojen ja mielenliikkeiden määrää. Kun tietoisesti keskitymme ja käytämme mieltämme ohjaamaan katseemme yhteen kohteeseen alamme kasvattaa kykyämme nähdä pintaa syvemmälle.

Dhrsitit pitävät joogaajan energian omalla kentällä. Voimme keskittyä sisäiseen työskentelyyn kadottamatta yhteyttä muuhun maailmaan. Silmien sulkeminen kesken harjoituksen on kuin pään kääntämistä pois vallitsevista olosuhteista.

Joogaava ihminen pitää silmät rohkeasti auki, kohdistaa katseensa ainoastaan omaan työsarkaan, silti havainnoiden ja mukautuen ympäristöön - alati tyytyväisenä (Santosha, toinen Niyama).