Keho kaipaa rasitusta ja niukkuutta.
Tänään Kalevalaisen jäsenkorjauksen täydennyskoulutuksessa lääkäri Riitta Piilo kiteytti ajatuksen, jota olen miettinyt paljon viime aikoina.
"Keholla on valtavasti mekanismeja selviytyä rasituksesta ja niukkuudesta, mutta vain rajoitetusti keinoja selviytyä liikkumattomuudesta ja yltäkylläisyydestä."
Jäsenkorjaushoitoja tehdessä näistä jälkimmäinen tilanne konkretisoituu käsieni alla aika ajoin. Hoito onneksi auttaa ja hoitotulokset säilyvät hyvin kunhan elämässä on, tai sinne lisätään, myös riittävästi liikuntaa ja terveellinen ruokavalio.
Mutta ajatus on pyörinyt mielessä myös muissa toimissani. Hämeen Terveyssisaren, siis Lindan, kanssa saadaan hyvinkin etuoikeutetusti seurata useamman lähes sata vuotiaan ikäihmisen elämää. He ovat eläneet oikeat pulavuodet ja ahertaneet raskaita töitä vähintään nuoruutensa ja se näkyy kaikessa! Asenne ruokaan on poikkeuksetta terve: ruokaa syödään sopivasti ja vaatimattomasti. Ja itse tehdään, edelleen, kaikki mitä vaan pystytään. Sisulla – sillä katoavalla luonnonvaralla – hienotunteisesti ihmetellen nykymaailman menoa ja markettien yltäkylläistä ruokatarjontaa.
Joogaan ajatus istuu niin itse fyysisten harjoitusten kuin filosofian osalta. Olen todistanut jo niin montaa voittokulkua ensimmäisestä, tuskan hiellä läpiviedystä harjoituksesta, jatkuvasti keveneviin harjoituksiin, että uskallan väittää rasituksen sietokyvyn kasvavan silmissä. Loppujenlopuksi se kun vaatii vain yhden asian: toistuvasti tehdyn harjoituksen! Ja se ilo, mitä keski-ikäinen ihminen voikin saada uusien taitojen oppimisesta, on todistetusti kaiken rasituksen arvoista.
Bhagavad-gitassa, joogakirjojen helmessä neuvotaan itseoivallusta tavoittelevaa syömään vain vähän ja kuvaillaan ruokaa, josta hyvyyden laadun sattva guna vallassa olevat ihmiset pitävät: se pidentää elämän kestoa, puhdistaa olemassaolon, antaa voimaa, terveyttä, onnea ja tyytyväisyyttä. Tuon ruuan kuvataan olevan mehukasta, rikasta, terveellistä ja sydäntä ilahduttavaa kasvisruokaa. (BG 18.53, BG 17.8) On siis hyvin älykästä miettiä perinpohjin, mitä omalla lautaselle laittaa – ja sitäkin niukasti.